lauantai 14. joulukuuta 2013

Kiireessä (?) kirjoittelua

Hetki on taas hujahtanut viimeisimmästä kerrasta, kun ainakin kotiväeltä tuli jo viestiä, että pistähän näppis laulaan :) Aika paljon onkin taas ehtinyt tapahtua, mutta niistä hieman myöhemmin. Nyt ajattelin valitella vähän kiirettä, eli positiiviset kuulumiset löytyvät muutama kappale alempaa ^^.

Koeviikot alkaa siis taas painaa mukavasti päälle. Vielä en ole ehtinyt lukea, kun piti pyöräyttää henkilökohtainen raportti meidän lentokonerakenteiden kurssiprojektista (suunniteltiin UAV:lle siipi). En muista mitä olen tästä projektista olen aiemmin jo kertonut, mutta kertaus tuskin haittaa. Lyhyesti siis: ollaan midtermien jälkeen suunniteltu pienissä ryhmissä siipirakennetta vapaasti valittavaan lentokoneeseen. Projektin edistyminen on esitetty viikottain muulle luokalle vapaavalintaisella kielellä (eli muut koreaksi ja minä omalla vuorollani englanniksi). Meillä on ryhmässä ollut mun mielestä aika hyvä työnjako, tytöt huolehtii laskennan ja minä piirrän CATIA:lla (ohjelma tietokoneavusteiseen suunnitteluun ja mallinnokseen) rakenteet. Kaikki sujui hyvin alkuajan (mitä nyt rakenteiden mitat ja tiedot tuli päivää ennen kuin ne piti esitellä ja omalla esitysvuorollani Powerpoint oli valmis 10min ennen esitystä eikä mulla oikeastaan ollut hajua, että mitä tässä nyt pitäis puhua). Nyt vaan sitten kun olen tuota kirottua raporttia kirjoittanut, oon joutunut opiskeleen kaiken uudelleen (koska opetus on suunnilleen kahta lausetta/tunti lukuunottamatta ollut koreaksi). Raportin tukena mulla on ollut ainoastaan ryhmämme powerpointit, eli siihen nähden lopullinen tulos (23 sivua) on ihan kohtuullinen. Ai niin, raportinkin (vähät) ohjeetkin tuli koreaksi, eli oikeastaan mulla ei oo mitään hajua kirjoitinko edes sinnepäin sitä mitä piti. No, ei siitä sen enempää, ettei ihan tylsäksi mene :)

Se kuuluisa siipi...


Kuun vaihteessa perjantaina olin muutaman tunnin Eurooppalaisella joulutorilla Suomen kojulla hommissa. Tori oli aika pieni verrattuna Tampereen ja varsinkin Saksan vastaaviin, mutta hauskaa oli. Suomen kojulla oli arpajaiset, joiden palkintoina oli suomalaisia tuotteita (Angry Birdsia, Gollan laukkuja, Pandan suklaata, Marja Kurjen huiveja ja kravatteja sekä pääpalkintona Marja Kurjen käsilaukku). Kojun tuotto meni jos oikein muistan korealaisille yksinhuoltajaäideille jonkun järjestön kautta.

Markkinoiden jälkeen ehdin pyörähtää kämpillä ennen kuin lähdettiin Annan ja Sarahin kanssa matkaamaan kohti Busania, jossa vietimme viikonlopun. Menomatka (5h) meni seisomapaikoilla junassa, kun ei oltu ehditty ajoissa ostaa lippuja. Tämä juna ei siis ollut se huippunopea KTX, vaan halvempi ja hitaampi vaihtoehto. Onneksi ei sentään tarvinnut koko matkaa seistä, vaan kun porukka väheni, päästiin ensin istumaosaston lattialle ja siitä sitten ihan istumaan penkeille. Perillä meitä oli vastassa Sun ja Jemma, Anna kaverit, jotka toimivat meidän oppaina viikonlopun.

dwaeji gukbap

Joku YK monumentti

 Lauantaina käytiin aamulla ensimmäisenä lounaalla syömässä Busanin erikoisuutta, dwaeji gukbapia eli 돼지국밥. Kyseessä on siis possukeitto (liemi keitetään luusta ja keitto sisältää porsaan lihaa), joka syödään mm. riisin ja suolattujen katkarapujen kanssa. Tätä ei kuulemma oikein muualta Koreasta saa, mikä on harmi, sillä soppa oli oikein herkullista. Oppaitamme odotellessa poikettiin YK:n hautausmaalle, jonne on siis haudattu Korean sodassa kuolleet YK:n sotilaat. Oli taas kunnon monumentit, mutta aika ristiriitainen olo jäi.


Noissa seinissä oli jokaisen kaatuneen nimet maittain, eikä tässä näy kaikki

Oppaidemme kanssa käytiin tutustumassa Haedong Yonggungsa temppeliin, joka on rakennettu kallioille meren rantaan. Temppelistä siirryimme paikallisille kalamarkkinoille. Markkinoilla ostettiin kalat alakerrasta kun ne vielä eli, ja sitten siirryttiin yläkertaan syömään. Kaikki tarjoiltiin raakana, ja mustekalan lonkerot vielä kiemurteli lautasella tarjoiltaessa. Oli hyvää, mutta aika mielenkiintoinen kokemus :) Kalatoreilla kannattaa ilmeisesti olla mukana korealainen kaveri, muuten tavara myydään ulkomaalaisten hinnoilla, mikä voi olla tuplastikin sen mitä korealainen maksaa samasta tavarasta.




Ravintolan ikkunasta

Sunnuntai vietettiin rauhallisemmin, käytiin tutustumassa Sunin ja Jemman asuntoon, ja ennen lähtöä takaisin Souliin pyörähdettiin vielä Nampo-dongissa ihailemassa jouluvaloja ja syömässä hotteokit. Paluumatka tultiin bussilla (joka oli muuten nopeampi ja halvempi kuin tulomatka...)

Jouluvalot
Hotteokkojulla



Viime viikolla testattiin aamutreenien tulokset, kun toteutettiin mun hullu päähänpisto ja esitettiin kykykilpailussa Annan kanssa pieni taekwondo show. Sanotaanko, että mielenkiintoisesti meni :) Ohjelmaamme kuului muutama liikesarja, lautojen rikkomista eri potkuilla ja tappeluosuus. Oltiin ensimmäisinä vuorossa, mikä oli ihan hyvä, sillä muuten ei oltais kehdattu enää mennä esittämään. Muut kilpailijat oli vähän kauemmin treenanneet kuin me... Päästiin kuitenkin jaetulle viidennelle (huonoimmalle) sijalle ja tienattiin kunniakirja ja pieni rahallinen korvaus kärsimyksestä ^^

Kuluneella viikolla käytiin Sarahin ja Annan kanssa lähistöllä sijaitsevassa koirakahvilassa. Aika outoahan se meno siellä oli. Mietittiin, että käyttääkö ne ollenkaan niitä koiria ulkona, sillä ainakin meidän siellä ollessa koirat tekivät iloisesti tarpeensa suoraan lattialle, mistä sitten henkilökunta kävi siivoamassa ne pois. Koirat oli kyllä söpöjä, mutten tiedä haluanko tukea tuollaista toimintaa. Voi siis olla, etten uutta kertaa kyseisessä paikassa poikkea, ellei ihan hirveä ikävä tuu koiran kuolaa ja karvoja vaatteissa :)
Tää oli meidän lemppari, nukkui sikeästi meidän pöydällä



Keskiviikkona vierailin Sarahin kanssa Hongdaessa sijaitsevassa Trick eye museossa. Kyseessä oli siis paikka, jossa kävijät pääsevät osallisiksi 3D tauluihin. Aika hulvatonta menoa oli, ja hauskoja kuvia saatiin. Kuvat kertovatkin ehkä tästä paikasta paremmin kuin sanat :) Porukkaa oli vaan omaan makuuni vähän liikaa, osuttiin sinne juuri samaan aikaan jonkun turistilauman kanssa.





Selkeästi on jäänyt akateeminen tyhjänjauhaminen päälle, kun taas tuli pitkä postaus. Saattekin varmaan kärvistellä seuraavaa odotellessa, sillä ens viikolla on loppukokeet (3kpl), joihin pitäisi lukea, ja siitä siirrynkin sitten joulua viettämään Suomeen (joululahjatkin pitäisi hankkia jossain välissä). Linjoilla jatketaan kuitenkin, sillä palaan takaisin tänne Koreaan näillä näkymin tammikuun lopulla suorittamaan vielä toisen lukukauden.
Jos olisin buddhalainen niin tästä vois olla apua (Busanista bogattua)


Ai niin, pari päivää sitten satoi lunta. Se on vieläkin maassa, sillä pakkasta on muutama aste ja tuuli on kylmä.